keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Hip Hei!




Vihdoin pääsen surfaamaan netissä oikein antaumuksella! On meinaan monen päivän päivitykset lukematta, joten saattaa hetki vierähtää tämän koneen kanssa.

Kävin eilen verestämässä vanhoja posliinimaalaustaitojani. Se oli aivan ihanaa! Aika riensi ja ennenkuin huomasi, oli 2,5 tuntia mennyt. Yllä kuvia aikoja sitten maalaamistani Myrna mukeista. Mallina oli aito Myrna kahvikuppi (kuvissa keskellä), mutta kaiken olen mukeihin itse piirtänyt, värit itse tehnyt ja siveltimellä kaikki maalannut. Eli ovat tosiaan kokonaan käsintehdyt.

Jotain olen saanut käsityörintamalla aikaankin, mutta niistä kuvia huomenna. Kuvittelisin pääseväni päivälläkin päivittämään tätä blogiani, kun yllätys Jaakko on taas kipeänä. Nyt on vuorossa vesirokko: ( Johan siitä edellisestä rokosta meni kolmisen viikkoa..ja vesirokonkin jälkitautina on kuulemma usein korvatulehdus. Toivoisin kyllä, että sitä ei tulisi. Aika näyttää. Muistan hyvin miltä tuntui olla vesirokossa, kun olin silloin joitain 5v. Lohduttavaa oli kuulla lääkärin suusta, että mitä pienempänä taudin sairastaa, niin sitä helpommalla lapsi pääsee. Ainakin Jaakon tauti näyttää olevan aika rajua, kun aamulla ei ollut yhtään näppyä, klo 16 maissa muutama kuulemma haarovälissä ja klo 19 olikin sitten jo vaikka miten monta hellukkaa ympäriinsä. Voi äitin pientä :((

Lueskelin noita vanhoja postauksiani ja huomasin, että aiheet pyörivät aika tarkkaan Jaakon sairastamisten ympärillä. Mutta minkäs teet, kun sitä tämä elämä tuntuu nyt olevan..

Muuttoruljanssit jatkuivat tällä viikolla edelleen: töissä muutettiin huoneesta toiseen. Pari tiimiä pistettiin istumaan samaan avokonttoriin ja ainakin ensimmäiset kokemukset ovat olleet ihan hyviä. Sielläkään ei ole vielä kaikki taulut seinällä kuten ei ole kotonakaan ;)

8 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kiva, että saitte jo netin :-) Paranemista Jaakolle! Vesirokko on kyllä tosi kelju...meillä lapset sitä ei ole vielä sairastaneetkaan.

7:43 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hienot Myrna-mukit! Hetken ehdin jo ällistellä, että onko sarjassa olemassa mukejakin ja miksen ole koskaan kuullut niistä! :)

9:22 ap.  
Blogger Pia Nore said...

Tosi kauniit kupit!
Vesirokon sairastin itse joskus kouluikäisenä ja se oli tosi lievä eli kai sekin vaihtelee...

12:01 ip.  
Blogger särmä said...

Upeat mukit. Ajattelin ihan samoin kuin goldenkin:)

2:16 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

WAU! Siis tosi hienot nuo Myrna-mukit! Itsekin keräilen sarjaa ja myös ehdin ihmetellä, että miksen ole ikinä nähnyt sarjan mukeja :)

10:39 ap.  
Blogger Hanna said...

Suuret kiitokset kaikille!

8:43 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ihmettelin; kuinka nuo kupit ovat niin tutun näklöiset? Myrna-mukit todella ja kauniit!

6:59 ip.  
Blogger MysteryKnitter said...

Hienoja posliininmaalauskuvia! Siis nuo sinun tuotoksesi. Jaksamista Jaakon kanssa edelleen...sairastaminen ei ole kivaa, ei sitten ollenkaan!

11:33 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home