tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Loma on loppu :(



Niin se vain aika menee. Kolme viikkoa hurahti tuosta vain. Viime päivityksen jälkeen kävimme Posiolla mökkeilemässä jonkun päivän ajan ja tietty käytiin Pentik-mäelläkin. Sieltä tarttui kaikkea kivaa kassiin.

Takaisintulomatkalla poikkesimme Rukalle ja sen huipullehan piti sitten kiivetä. Jaakko vain kantoliinaan ja menoksi...totesin taas kerran että vielä jaksan kantaa liinalla ihan ok. Jalat olivat kyllä vähän maitohapoilla alastullessa. :) Odotin, että joku liharyhmä olisi ollut seuraavana päivänä kipeä, mutta ei ollut! Kumma juttu. Pitäisi varmaan ostaa kudottu lyhyehkö liina, niin saisi vielä tukevamman sidonnan tehtyä- tuo trikoinen alkaa olla hivenen kapeahko.

Edit: kuvat lisätty




Käsitöitäkin tuli harrastettua jonkun verran automatkoilla. Tulevan sukulaisvauvan nuttu edistyi suunnilleen etukappaleitten verran, joten saavutusta ei voi pitää mitenkään suurena, mutta jotain sentään. Jotenkin kaikki automatkat olivat niin rasittavia, kun Jaakkoa piti viihdyttää ihan koko ajan, paitsi tietysti nukkuessa, mutta sitten sitä nukkui itsekin. Ja iltaisin ei juuri aikaa käsitöille ollut.

Edit: Pakko oli vielä vähän muutella ulkoasua ;) Lisää muutoksia tulossa, mutta nyt nukkumaan

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hih, mekin olimme viime viikolla Posiolla (mökkeilemässä), Pentikillä käytiin parikin kertaa.

10:07 ip.  
Blogger Hanna said...

Hauska yhteensattuma! Ette kai tekin mökkeilleet Himmerkin lomakylässä??

10:23 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ei käyty Himmerkissä kuin ajelulla. Pyörähdettiin siinä pihassa muistaakseni perjantaina. Meidän mökki (tai mun vanhempien) on Kirintöjärven rannalla, siellä Kirikeskuksen liepeillä.

10:42 ap.  
Blogger MysteryKnitter said...

Waude wau miten hienot painot! Keep knitting, crocheting and sewing there!

11:20 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home