maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Pläjäys valmistuneita värkkäyksiä

Valmistuneita tuotoksia on valmistunut ihan mukavasti. Asiaa edesauttoi 1,5 viikon keuhkoputkentulehdus, kun olin sairaslomalla ja mitään fyysisti rasittavaa ei saanut tehdä. Piti siis vain tuijotella telkkaria ja neuloa aina kun jaksoi, sehän ei rasita yhtään vai mitä? Vaan kyllä päivät olivat pitkiä ja kummallisia, kun muu perhe ei ollut kotona.

Joonas sai kaulurin Ullassa olleen mainion Esikko-ohjeen mukaan. Kerroksia piti tehdä enemmän samoin kuin lisäyksiäkin lopussa, kun lankana oli Lanett ja puikot olivat 2,5. Lopussa tein vilä muutaman kerroksen nurjaa, ettei reuna pääse rullautumaan. Siinähän se ensimmäinen viikko kivasti kuluikin. Lanettista pidän sen pehmeyden vuoksi, mutta ikävästi värit alkoivat ainakin näillä silmukkamäärillä läikittymään :(

Melkein terveenä pystyin jo istumaan ompelukoneen ääreen ja surautin Joonakselle kahdet "vartin housut". Eli käytin taas vanhoja maailman helpoimpien housujen kaavoja eikä niissä tosiaan kauaa nokka tuhise. Tällä kertaa en tehnyt edes mitään taskuja, kun en jaksanut istua pidempään. Ottobren kaavaa olin jo aiemmin pikkuisen muutellut Joonakselle sopivaksi. Kuopus on edelleen lyhyt ja pyöreä, kun Jaakko on pitkä ja laiha.


Niistä vihreistä en edes muistanut ottaa kuvaa, muuten ovat samanlaiset. Kangas on näissä velouria ja vihreissä perus collegea.

Tervehdyttyäni ompelin vielä pari paitaakin Joonakselle, kun Ottobren kaavat olivat taas sopivasti käsillä. Näissä ei ole muuta eroa kuin väri, ja toiseen tein vielä taskun omasta päästä. Erityisen ylpeä olen tikkauksista, koska kauluksissa ja kädensuissa kokeilin uutta tapaa ja kesken kaiken kaksoisneulasta toinen neula vääntyi. Väänsin vähän neulaa lisää ja sain kuin sainkin ommeltua paidan loppuun. Puolittaisen kauluksen purkaminen ei houkutellut yhtään.



Kaiken tämän jälkeen oli taas mukava palata puikkojen pariin ja yhdet lahjasukat valmistuivat pikavauhtia. Niistä sitten myöhemmin, kunhan omistaja saa ne. Sitten kävi vielä niin hassusti, että itse hukkasin Joonaksen toisen lapasen kaupassa ja lapsihan tarvitsi luonnollisesti uudet. Tai ainakin minulla oli hyvä syy käyttää loppu Austerman Stepin kerä pieniin lapasiin. Puikot olivat 2,5 ja varressa oli 12s/puikolla, ranteen jälkeen kavensin 42 silmukkaan. Peukalokiilaan tuli 9 silmukkaa. Lankaa jäi joku metrin verran ja se hävisi pian matoleikkeihin. Eri pituiset langanpätkät ovat siis Jaakon leikeissä matoja. Ja niitä on monia: äiti-mato, isi-mato, isoveli-mato, pikkuveli-mato jne :)

Viikonloppuna leivottiin kakkua ja pullaa koko perheen voimin. Oli välillä aikamoista häläystä, kun taikinakipossa oli 6 kättä ja jauhot lensivät!



Pahoitteluni haamuista. Sain vihdoin viimein aikaiseksi muokata templatea miehen suosiollisella avustuksella. Firefox 3:een siirryttyä tekstit meinaten hyppäsivät vasempaan laitaan, mikä ärsytti minua, mutta nyt pitäisi näkyä Explorerilla ja Firefoxilla tekstit keskellä. Jee. Hihkaiskaa jos näin ei ole.