tiistaina, tammikuuta 06, 2009

uuden vuoden lupauksia ja muita tarinoita

Loma oli ja meni omalla painollaan ilman mitään kummempia suunnitelmia alun sukulaisvierailuturnauksen jälkeen. Kun kotona oleminen alkoi näkymään liiallisena lasten riehumisena ja kärttyisyytenä, niin sitten lähdettiin retkille. Ja kivoissa paikoissa käytiinkin - Korkeasaaressa, joka on talvellakin mukava paikka, VillaMokassa Hämeenlinnassa ja vielä uusitussa Tekstiiliteollisuuden Teetee shopissa Porvoossa ja tietysti mummolassa. Teetee shopissa oli myös paljon muuta tavaraa myynnissä kuin lankoja, mutta vähemmän kärsivälliset kanssamatkustajat pitivät huolen siitä, ettei ostoksille ollut liikaa aikaa. Uusi Teetee shop on sopivasti Simoliinin talossa aivan Brunbergin myymälän lähellä. Vähän vielä lisää lankaa ostin GetKnittedistä ja myös himoitsemiani välikoon puikkoja. Toivottavasti ne tulisivat jo tällä viikolla!


Vähän kivannäköistä Smartia Teetee Shopista. Ei hajuakaan siitä, mitä niistä tulee. Jotain. Joskus.

Fortissama socksista ja oranssista Mokkasukka Vitalista pitäisi tulla tiikerinraitasukat. Tuo Vital käsitelty lanka on huippupehmeän tuntuista! Kuriositeettina ostin myös koukkuamiskoukun. Se on tekniikka mitä en ole koskaan kokeillut ja ainakin Googlettamalla löysin vaikka miten hyviä ohjeita erilaisten pintojen luomiseen. Vaikuttaa mukavalta.

Koska loppuvuosi meni lankaa hamstratessa niin nyt onkin ensimmäinen uuden vuoden lupauksen paikka: En aio ostaa lankaa ainakaan 6 kuukauteen, mieluummin koko vuoteen. Karu juttu, mutta huomaan hyvin että välillä hamstraan lankaa ihan jatkuvasti ja sitten menee monta kuukautta etten osta mitään. Ja tällä neulomistahdilla varasto vain kasvaa....

Viime vuoden tuotoksista on esittelemättä mm. nämä sukat Nallesta (n. koko 28-30), jotka menivät sukulaistytölle synttärilahjaksi. Tikuttelin niitä 2,5 mm bambupuikoilla ja ainakin oma silmä näkee hyvin, mistä kohtaa on alkanut yhteistyö bambujen kanssa luistaa.



Samaiselle tytölle tein lahjaksi myös dinosauruslautasen. Minulla ei ollut mitään kuvaa, vähän stabilokynällä piirsin ääriviivoja ja sitten maalasin suoraan väreillä. Ihan kiva tuli, mitä nyt jalat on vähän hassut. Yhdellä maalaamisella ja poltolla tuli valmista.


Totesin Jaakon jalkojen taas salakavalasti kasvaneen ja sukkien kutistuneen. Tuloksena tuli tassu-sukat, joissa on viime vuonna ostettua tumman ruskeaa Nallea ja okran ja oranssin-ruskeaa vuosikertalankaa ainakin 15 vuoden takaa. Värit ovat hyvin 70-lukulaiset :) Tassuja ei ollut aikaa paljon miettiä, kun Jaakko halusi koko ajan laittaa sukat jalkaan eikä langanpäitäkään ei olisi saanut päätellä. Tassunjäljistä tulikin vähän sinnepäin olevat. Pääasia että miellyttää käyttäjää. Puikot olivat näissäkin 2,5 metalliset ja silmukoita oli 13/puikko. Koko on n. 28-30.



Tänä vuonna on päivänvalon nähneet ensimmäiset Mokkasukka-sukat. Itselleni. Niiden piti olla joululahja toiselle henkilölle, mutta kun aikataulu ei pitänyt ja huomasin tehneeni yhdessä kohdassa virheen, niin päätinkin pitää nämä itse. Malli on Favorite Socks-kirjasta, mutta alun silmukkaluvun ja mallineuleen jälkeen tein nämä oman pään mukaan. Ei ollut kirja silloin käden ulottuvilla kun aloin tekemään kantapäätä ja kärkikavennuksia. Mainio mallineule, tosin 1 oikein kohdat voisi hyvin tehdä kiertäen, niin pystysuorista raidoista tulisi nätempiä. Lankana siis ihanainen väri Monk, ja 1 vyyhdistä jäi runsaasti vielä lankaa jäljellekin. Puikot olivat 2mm metalliaddit, jotka minun käsittelyni jälkeen ovat aivan mutkalla. Koko on n. 35.


Toinen uuden vuoden lupaus on itseäni varten: Pidän tänä vuonna parempaa huolta itsestäni. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
1) Siis parempaa ruokavaliota= ei suklaata ja karkkia joka päivä (vain karkkipäivänä), enemmän tyydyttämättömiä rasvoja, vielä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Ja vettä pitäisi muistaa juoda enemmän.
2) Ja enemmän liikuntaa = 2 kertaa viikossa jotain missä tulee hiki. Kotona yhdessä muksujen kanssa tai yksin ulkona. Miten vain saan sopimaan. Kokemuksesta kun tiedän, että liikunta parantaa olotilaa käsittämättömän paljon.
3) Ja viimeisenä paljon unta siltä osin, kun se on minun vallassani (esim. Jaakon painajaisille ja Joonaksen hampaiden tulolle ei paljoa voi). Siis nukkumaan viimeistään klo 22. Tänään on poikkeus, kun vetelin reilu 2 tunnin päiväunet.

Yritän ainakin. En kaikkea kerralla, mutta hiljalleen.