Nuutuneen tarinat

Kovin vähäiset ovat viimeisen kuukauden tuotokset: 1 lapaset Jaakolle, 1 melkein valmiit lapaset Jaakolle, 1 maalattu muki ja 1 maalattu lasi kummitytölle. Maalauksetkin ovat olleet hyvin yksinkertaisia. Ja 1 aloitettu neule itselle. Saa nähdä tuleeko siitä koskaan mitään, kun ei ole taas vaihteeksi mitään mallia.

Jaakko oli kovin iloinen uusista "tassun suojukkaistansa" eli "viidakkolapasista". Niitä piti pitää ensimmäiset päivät koko ajan - yötä päivää. Meillä asui näet silloin tiikeri, leopardi ja gebardi vuorotellen erään luontodokumentin seurauksena. Nykyään meille on taas muuttanut milloin pikkukoira milloin tyrannosaurus rex.


Kirjava Nalle on jonkun vuoden takaista, puikot oli 2,5 mm metallipuikot.
Silmukoita oli 13 / puikko ja tein pikkuisen reilut niin mennee vielä ensi syksynäkin. Jolleivat huku, niin kuin niillä tapana on. Aloittelin samantien toisetkin lapaset, tosin 2,75 mm puikoilla ja 12 s / puikko.

Posliinimaalauksessa kokeiltiin lasinmaalausta ja se olikin kivaa. Pääosin samanlaista kuin posliininmaalaus, mutta silti erilaista. Sitä pitää kokeilla vähän lisää.


Aikaisemmista nukkumaanmenoajoista huolimatta (tai ainakin pyrkimyksistä) aina vaan on väsähtänyt olo. Pojatkin nukkuvat paremmin, joten olen luokitellut tämän enemmänkin kevättalven nuutumiseksi. Mitään samankaltaista väsymyskierrettä tämä ei ole kuin syksyllä. Onneksi.

Eilen keksin ratkaisun. Musiikin. Olen huomannut monta kertaa aiemminkin, että musiikilla on todella terapeuttisia vaikutuksia, niin iloisten kuin surullistenkin asioiden käsittelyssä. On helpompi heittäytyä esim. mollivoittoiseen sävelmään ja sanoihin sisään silloin kun itsellä kurja olo. Ja yleensä aikansa siinä tunnetilassa piehtaroitua tulee parempi olo - asia on loppuun käsitelty ja sitten voi taas jatkaa vähän paremmalla mielellä.

Eilen tajusin, että se mitä kaipaan kunnon tujauksina on sellainen musiikki, joka pistää jalan vipattamaan ja on energistä. Ja koska rakastan Pentti Hietasen ääntä, oli luonnollista valita tämä artisti. Genreksi valikoitui rock, sillä On the Rocks levyllä on pari sellaista Deep Purplen (mm. Burn) kappaletta joiden seurauksena en vain voi pysyä paikallani. Jalan on ainakin heiluttava. Mieluummin pitää vähän tanssia. Ja millainen vaikutus kappaleilla voikaan olla: aamulla työmatkalla kuuntelin autossa ihan reilulla äänenvoimakkuudella rockia puoli tuntia ja sen seurauksena melkein tanssin töihin!

Samalla kun eilen latasin ITunesista vähän lisää Pentin italiankielisiä klassisia sävelmiä, Doorsia ja Janis Joplinia, niin latasin levyn, josta olen unelmoinut pitkän aikaa: W.A.Mozartin Requiemin, missä laulaa mm. Karita Mattila. Ja tämän levyn ei ole suinkaan tarkoitus olla energisoiva. Päinvastoin. Kuulokkeet korville, selälleen pötkölleen, silmät kiinni ja nauttimaan. Iloja nämäkin.

Ja hei, tammikuu meni ilman mitään vaikeuksia langanoston suhteen! Tästä on hyvä jatkaa.