lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Leppoisa lauantai

Aika kuluu taas kuin siivillä , ja päivitykset ovat jääneet vähiin. Samoin tulee olemaan ensi viikolla kun olen työmatkalla. Tänään kun oli koti viikonloppu, tai siis ei matkustettu mummoloihin tms, niin maalattiin Jaakon huoneen hyllykkö Osmo colorilla. Haju on siis alakerrassa hirveä, mutta toivottavasti lopputulos on sen väärti. Laitan siitä sitten kuvan kun se on kuiva. Jotain muutakin olen sentään saanut aikaan:

Jaakolle kypäräpipo. Tämän alle kun laittaa puuvillaisen kypäräpipon, niin ei heti pitäisi tulla kylmä. Ohje oli jostain kirjasta, mutta muokkasin sitä vähän. Ihan toimiva malli, mutta jotta siitä saisi oikein hyvän, niin pitää muuttaa vähän lisää. Esim kaulassa oleva resori pitäisi olla ainakin puolta pitempi.



Peruslapaset. En olekaan ennen kokeillut raita woolia. Oli ihan mukava neulottava, vaikkakin tein 2,5 puikoilla, jotta sain tiiviimpää. Kuten kuvasta näkyy, nämä ovat olleet jo käytössä.


Tämä on ruokailutilan tuolin päällinen. Tällaisia väsäsin 4 kpl, kun vanhat olivat niin tylsät, että piti tuhota yksi vanha keittiön verho ja testata, että miltä näyttää. Mielestäni onnistuivat ihan ok, vielä jos ne silittäisi niin tulisi paremman näköiset...

Ja sitten äitin pikku apulainen :) Mielellään Jaakko tykkää "osallistua" kotitöihin, ainakin toistaiseksi.



Viime viikolla vanhenin vuoden ja tein töihin pari kakkua. Harmi ettei niistä tullut otettua kuvia, vaikka itse sanon, niin niistä tuli hienot. Käsitöitä siis nekin :)

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Joulu tulla jollottaa

Monissa neuleblogeissa on joululahjoja jo alettu valmistaa. Koska mitään kovin suuritöisiä juttuja en ehdi jouluksi tehdä (varsinkin kun haluaisin tehdä jotain pientä vähän kaikille) niin aloitin sitten tällaisen:




Tästä on tulossa tulevalle kummilapsellemme pitsi-palmikkoneule Lanettista. Onkohan jossain olemassa 50 cm pyöröjä, kun tätä varten piti ostaa (syyskuussa ostin langat ja puikot!) 40 cm pyöröt ja ne ovat vähän turhan lyhyet, kun taas 60 cm pyöröt ovat liian pitkät.

Käsityökoria penkoessani huomasin, että taas on noita keskeneräisiä vähän enemmänkin: On viime keväänä aloitettu neuletakki itselle, sukulaismiehen sukat kokoa 45-46 (aloitettu viime kevät-kesällä), oma kolmikertainen BO (aloitettu syksyllä) ja nyt sitten tämä. Sukat on "aivotonta" tekemistä, muissa sitten joutuu aika tarkastikin keskittymään. Ehkä nämä kaikki tulevat jossain vaiheessa valmiiksi...

Lisäsin muuten edelliseen postaukseen ne kuvat.