keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Sekalaista supinaa


Olen alkanut käymään kaikkia neuleblogeja läpi aakkosjärjestyksessä. Tein tämän viimeksi joskus tammikuussa ja nyt oli tullut niin paljon uusia, että päätin kahlata taas kaikki läpi. Mutta näitä on jo niin valtavasti, että kahden päivän selauksen ja lukemisen tuloksena olen jossain M:n kohdilla. Huomaan lukevani jotain blogia monia päiviä taaksepäin ja sitten vilkaisen kaikki tekstissä olleet linkitkin...ei siis ihme, että en ole ehtinyt sitten niin paljoa neuloa.

Jonkun blogissa oli pohdittu nurjan silmukan tekemistä. Samaisessa blogissa oli linkit ulkolaisille sivuille, joissa oli esitelty englantilainen, amerikkalainen, norjalainen ja vielä suomalainenkin tapa tehdä nurjia silmukoita (voi olla että oli joku muukin vielä). No huomasin tästä, että minä olen aina neulonut nurjan silmukan suomalaisella tavalla, ihmekö tuo, kun äitini on sen minulle opettanut noin 20 vuotta sitten. Mutta tajusin osaavani norjalaisenkin tavan, sillä tätini neuloo aina juuri sillä tavalla ja joskus pikkutyttönä pyysin häntä opettamaan tavan minullekin. Pitänee kaivella blogi esille, jossa tästä puhuttiin ja se linkki myöskin. Oli aika jännää luettavaa!

Olympianeuleen toinenkin etukappale on valmis. En nyt sitä ala kuvaamaan, kune se on ihan samanlainen kuin toinenkin :) Mutta Sivilla-sukan sain nyt illalla valmiiksi. Kaveri siis vain puuttuu.

Nimi tulee siitä, että lankana on käytetty Wetterhoffin Sivilla lankaa. Näistä piti alunperin tulla lahjasukat, mutta taitavat jäädä itselle...riittoisalta langalta tuo tuntuu, 50g vyyhdistä tähän sukkaan meni ehkä vajaa puolet 2,5 puikoilla. Okei minulla on pieni jalka. Mutta silti.

Taidan luoda silmukat vielä olympiatyön hihaan, sillä nukkumatti ei vielä kolkuttele silmäluomia, kiitos päiväunien. Niiden jälkeen olin kyllä ihan tööt pitkän aikaa ja tuntui siltä, että olisin voinut nukkua vaikka sata vuotta. Mutta minkäs teet, kun pieni vieruskaveri herää ja alkaa tökkimään sormella nenään. Jaakko nukkui alkuun siis omassa sängyssään, mutta kun alkoi itkemään niin otin viereen ja nukahdin siihen sitten itsekin...

2 Comments:

Blogger Tuulia said...

muistaakseni lankakomerossa tata keskustelua nurjista silmukoista kaytiin..

1:14 ap.  
Blogger MysteryKnitter said...

nice socks

10:23 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home