torstaina, helmikuuta 02, 2006

Vapaapäivä

Tänään oli aivan ihana päivä. Tiesin, että Jaakko oli isin hellässä huomassa ja hyvillä mielin siis heiluin pitkin kauppoja. Ja tein huiman hyviä ostoksia. Tässä Menitan tuomiset:

Regia Silkiä (55% merinovillaa, 20% silkkiä, 25% polyamidia), Alpakkaa, Sivillaa (70% villaa, 30%silkkiä), Nallea ja vielä Addit. Täytyihän minunkin saada omat addit, kun "kaikilla muillakin" on. En ole vielä niitä ehtinyt testaamaan, mutta kunhan kerkeän. Sinne kauppaan jäi kaikkea ihanaa, mutta kun näihinkin paloi rahaa ihan kiitettävästi, niin en sitten raaskinut enempää tuhlata. No joo, näistä tulee synttärilahjoja, joten en tunne kauhean huonoa omaatuntoa, mutta kyllä se silti vähän kirpaisee, jos lankakerä maksaa yli 6 euroa..

Jaakon toinen sukka on valmis. Tästä tuli vähän suuri, mutta kasvaahan tuo jalka. Tämän sukan jujuna on tiimalasikantapää, joka onnistui mainiosti Ullan ohjeiden mukaan. Huomionarvoista on, että onnistuin tekemään tämän ilman reikiä!! Tästä lähin aion tehdä vauvojen sukat näin, koska niiden ei tarvitse kestää kulutusta niin paljoa ja kantapää on nopea tehdä. Lankana tässä on muuten Nallen jämät ja 3 puikot olivat jälleen käytössä.


Tuonne sivupalkkiin kokosin kaikki tänä vuonna valmistuneet työt. Sieltä tosin puuttuu suuri osa ommelluista vaatteista ja huovutetut työt. Harmillista on, että otsikon fonttia on todella hankalaa muuttaa. Olisin halunnut sen kaunokirjoituksella niin kuin muutkin sivulaidan otsikot ovat, mutta ne on kuulemma liitetty kuvina. Höh. Mies lupasi opettaa minulle html:ää, joten aion sen otsikon vielä saada muutettua. Saa nähdä miten käy.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

kiva kun olet päässyt shoppailemaan kaikessa rauhassa ;) Onneksi mä en ole vielä helsinkin kauppoihin päässyt, kun tuota varastoa on muutenkin kertynyt... mä olen muuten tehnyt vauvan sukan kantapään vielä helpommalla tiimalasisysteemillä, siinä silmukoita jätetään neulomatta 1-2-3 jne, takaisin työhön sitten yksitellen (kun neulotaan varresta alkaen). Tulee hyvin istuva sukka vauvan jalkaan! Minäkin muuten olen lukenut molemmat Brownit parissa päivässä (yössä, hih).

11:22 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

vai helsinkin :) En mä osaa enää edes kirjoittaa...

11:23 ip.  
Blogger Hanna said...

Pitääkin testata sinunkin ohjettasi tuosta kantapäästä. Ja täytyy sanoa, että kyllä shoppailu virkisti kummasti ;)

12:12 ap.  
Blogger eusu said...

Voi kuinkaminun silmiäni hivelee nuo sukan värit. Tosi ihanat!!

6:57 ip.  
Blogger MysteryKnitter said...

Lovely colors! Good work! Keep knitting.

10:11 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home