keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Keskiviikon kirjoitukset

Hurahdin lukemaan Dan Brownin Enkelit ja Demonit kirjaa. No niinhän siinä sitten kävi, että se piti saada luettua mahdollisimman nopeasti, kun se vain imaisi mukaansa. Sivuja oli joku 450 ja luin ne 2,5 päivässä. Viime yönä meni yli puoli kahteen yöllä, mutta kun oli loppuratkaisu kyseessä, niin en vaan voinut laskea kirjaa käsistäni...tunnustan, että tänään on vähän väsyttänyt ja ihan omaaa syytä. Lukemisessa on se huono puoli, että se aika on pois käsitöiltä..yritin kyllä lukea ja neuloa, mutta neulominen loppui siihen, kun piti aloittaa tiimalasikantapää. Ja se onnistui muuten hyvin Ullan ohjeiden mukaan.

Jaakon hereillä ollessa on täysi mahdottumuus neuloa, kotitöiden tekeminenkin on sanoisinko haasteellista. Jos en istu olohuoneen lattialla ja leiki lapsen kanssa vaan esim. menen keittämään kahvia, niin heti kuuluu taps taps ja Jaakko on perässä. Aivan sama minne menen ja mitä teen, mutta tuo rakas lapsi kulkee kuin varjo takanani ja alkaa riippumaan housunlahkeessa ja ojentelee käsiä niin, että sanoma ei voi olla menemättä perille "äiti syliiiiiiiiiiiiiiiiin". Ja tässä on tietysti äänitehosteet mukana koko ajan. Pystyynnousemisharjoittelussa on tapahtunut selvää edistystä. Kun ennen Jaakko kaatui selälleen ja päälleen ja vaikka miten, niin nyt hän tömähtää joko takapuolelleen tai sitten tulee nätisti laskeutuen alas. Hienoa hienoa.

Huomenna minulla on "vapaapäivä"! Mies pitää vapaapäivän ja minä menen yksin Helsinkiin. Ensin käyn töissä puhumassa töistä ja sitten suuntaan kauppoihin: Menitaan, Sokokselle, Stockalle ja minne mieli viekään...