tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Mahatauti

Voi äly. Jaakolla alkoi yöllä mahatauti ripulilla ja nyt sitä tulee joka päästä :(( Huokaus. Onneksi aina välillä maistuu juoma ja ruoka, mutta aika heikosti normaalimääriin verrattuna. Ja kuumettakin ilmaantui niin, että piti antaa suppo. Aika kitinäinen ja väsy päivä siis. Saa nähdä mitä yö tuo tullessaan. Osmosalia on kaapissa, jos tämä pahaksi heittäytyy ja puhelinnumerot päivystykseen sun muualle on puhelimessa valmiina. Minullakin oli tuossa matkan aikana aika heikko olo välillä ja pyörrytti, mutta se meni kolmessa päivässä ohi eikä tarvinnut kurkkia pyttyyn.

Käsityöt etenevät tämän seurauksena tuskaisen hitaasti, jos ollenkaan. Ei vaan jaksa. Ja Jaakon hoitopaikka-asia on edelleen auki. Soitan huomenna taas sille aluevastaavalle, jos tähän saisi jonkun selvyyden. Ärsyttää, kun kaikki on auki. Neuvolasta (10kk käynti) kuulin tänään, että näillä kulmilla kaikki hoitopaikat ovat todella tiukilla (ihan niin kuin en olisi tiennyt) ja samalla huokuteltiin, että jäisin kotiin ja alkaisin hoitaa omaa ja muiden lapsia. Kuulemma siellä markkinoidaan tätä vaihtoehtoa kaikille äideille. Neuvolassa oli kiva käydä, kun aamulla jäi kerho väliin, kun ajattelin, että ei viitsi sinne mennä tuon mahatautisen kanssa muita tartuttamaan.

3 Comments:

Blogger Altocumulus said...

Vointeja pikkupotilaalle, meillä on vuosikas samassa taudissa. Eilen heitettiin lenkki sairaalaankin, mutta päästiin kotiin kuitenkin. Todella inhottava tauti tuntuu olevan kyseessä. :(

10:29 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Voihan kurjuus :-( Pikaista paranemista Jaakolle.

T: S,L,B ja J

7:19 ip.  
Blogger MysteryKnitter said...

Oh no...Get well soon, Jaakko! And Hanna, keep knitting and believe your son will get better.

10:42 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home