sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

VALI VALI VALI ...

Nyt seuraa varsinaista vuodatusta. Ensinnäkin olen äärettömän väsynyt. Piti oikein käydä mitatuttamassa hemoglobiini, mutta sinä ei ollut mitään vikaa. Terkkari passitti minut silti vielä otatuttamaan pienen verenkuvan..toivottavasti siinäkään ei ole mitään. Niin kuin varmastikin olette huomanneet, niin sen jälkeen kun palasin töihin ovat päivitykset tulleet harvakseltaan. En vain yksinkertaisesti ehdi enkä jaksa tehdä minkäänlaisia käistöitä. No joo joskus jotain pientä.

Oma arvioini tähän väsymykseen on se, että Jaakko on ollut koko kevään enemmän ja vähemmän kipeä ja työ, niin kivaa kuin se onkin, on todella haastavaa. No sitten yhtälöön lisätään yhden tiimiläisen poislähteminen ja suurin osa hänen töistään kaatui minun niskaani. Ja niihin hommiin (mm. yhden raportointiohjelman käyttö ja uusien raporttien kehittäminen) sain hyper lyhyen oppimäärän. Eikä tässä vielä kaikki.

Yhtälöön lisätään edelleen uuden asunnon ostaminen (83 neliötä jee jee!!) ja vanhan myyminen. Olin vakaasti myymässä itse tätä asuntoa, mutta sitten tajusin, että en yksinkertaisesti Jaksa. Joku raja minullakin. Ehkä olisin tähänkin venynyt, jos meillä edes nukuttaisiin öisin, mutta kun ei niin ei. Siitepölyt vaivaavat edelleen Jaakkoa (joo joo Zyrtecin avulla nukkuu paremmin), mutta kun tuli uudelleen kamala nuha, kuume ja nyt vielä korvatulehduskin. Molempiin korviin. Hiiohoi!! Ja minäkin olen tulossa kipeäksi ja mies on lähdössä työmatkalle. Voi tähän-tulee-kirosanoja-putkeen. Niin ja se välittäjä on tulossa huomenna ja Jaakon kevätjuhla on tiistai-iltana.

Onneksi olen menossa keskiviikkoiltana katsomaan balettia ja mikäli minä ja perheen muut jäsenet ovat kohtuu kunnossa, niin ihan varmasti jään yöksi hotelliin. Aion nukkua yhden yön hyvin ja pitkään ja syödä rauhassa aamupalan. Olen tätä suunnitellut ainakin puoli vuotta. On tässä tietty sekin puoli, että öiseen aikaan kotimatka voisi kestää aika kauan ja yöunet jäisivät taaskin aika onnettomiksi. Suunnitelmallani on miehen täysi hyväksyntä.

Mainitsin jo, että jotain pientä on käsityösaralla menossa. Tästä on tulossa Jaakolle siis liivi. Ilman mitään ohjetta. teen vain niin kuin sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

Ja sitten loppukevennykseksi kuva minusta ja Jaakosta istutushommissa. Jaakosta suuri multasäkki oli aivan IHANA! Äidistäkin oli mukavaa, kun Jaakko laittoi multaa ruukkuun, mutta sitten kun sitä pääasiassa laitettiin muualle kuin ruukkuun, niin se ei sitten ollut niin mukavaa...

No mutta mitäs siitä, kun pussimulta nyt ei niin vaarallista ole. Pääasia että touhuttiin yhdessä, ulkona, auringossa! Mutta nyt lepo ja kuumemittari kutsuvat.

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006

Suloinen sunnuntai

Sään puolesta päivä ei ole ollut niin kauhean ihana, mutta vihdoinkin olen saanut jotain valmista käsityörintamalla; loimuvärjätystä vakosametista housut Jaakolle. Kaava oli jälleen omasta päästä ja koko on jotain 76-80 cm. Tuli ihan mukavan oloiset pöksyt ja huomasin vasta ommellessa, että itse asiassa sametti onkin vähän joustavaa. Ei siis ihme, että kangas olikin Eurokankaassa tässä taannoin vähän tyyriinpää. Näissä kuvissa kankaan pinta ei oikein näy ja värikin on vähän harmahtavan-vihertävämpi. Samoin kaikki yksityiskohdat näköjään hukkuivat.Tein esim. niin, että leikkasin valetaskut (vaaka) erisuuntaan kuin housut muuten (pysty).

Viime yönä kun kaikki muut jo nukkuivat minä uudistin vähän Jaakon neuleliiviä. Vanha liivi, mutta tiedä sitten onko se vähän kutistunut pesussa, kun kaula-aukko on vähän turhan tiukka. Purin toisen olkapään sauman, tai siis sen kohdan jossa oletin sauman olevan, kun sauma oli tehty silmukoita jäljentämällä. kaula-aukon resori oli sitten vähän haastavampi juttu, kun se piti vain saksia auki ja sitten parhaan taidon mukaan päätellä kauniisti. Hmm, ihan hyvä siitäkin sitten tuli. Tein siis toiselle olkapäälle nappilistan, niin johan toimii liivi taas kuin unelma. Kaapista löytyi sopivasti juuri oikean väriset napitkin.

Niin ompelin minä tänä aamuna vähän "korjausompeluakin". Terassin tuolien päälliset oli pesty ja sisälmykset olivat rutussa. No sitten vain kankaat auki, sisälmykset ojennukseen ja päälliset taas koneella kiinni. Ja sain minä taas vaihteeksi yhdet housutkin lyhennettyä. Ne on kyllä jo viime kesänä ostettu, mutta niitten lyhentäminen on vain aina jäänyt ja jäänyt, ulkoiluhousut kun ovat.

Sitä piti jo monta päivää sitten hehkuttaa, että Jaakko on nukkunut jo monena yönä koko yön läpeensä ja aamulla herännyt omasta pedistä!! Jippii jippii jippii!!!!!!! Toivon vaan, että tämä olisi pysyvä olotila eikä esim. vain Zyrtecin syömisen seurausta. Onneksi siitepölyallergialääkkeet tuntuvat auttaneen. Nyt käy tieteysti niin, että kun oikein hehkutan, niin sitten yöllä taas riekutaan ylhäällä. Varsinkin kun Jaakko nukahti ihan pystyyn eikä edes ehtinyt syömään iltapuuroa. No onneksi oli mutten syönyt ihan ok koko päivän. Saa nähdä, mutta henkisesti olen jo "valmistautunut" siihen että yöllä valvotaan... Kyllä tuo uni on ihme juttu, kun viime viikolla heräsin parina aamuna jopa ihan virkeänä! Asia, joka on hyvin kyllä painunut tässä ajan saatossa unholaan.

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Haaste!

Mari haastoi minut tällaiseen aika hauskaan meemiin:

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

1. Kirjaston vahtimestari
2. Kassa-annostelija
3. Myyntineuvoja
4. Tietojärjestelmäasiantuntija

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Toijala (Tampereen ja Hämeenlinnan välissä, ja Aki Sirkesalohan lauloi, että Toijalan takana ei ole mitään....kummasta suunnasta katsottuna, pohjoisesta vai etelästä? ;))
2. Helsinki, Roihuvuori
3. Helsinki, Kannelmäki
4. Vantaa

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

1. Everwood (en kyllä ehdi läheskään joka torstai tätä katsella)
2. Late Night With Conan O'Brien (harvoin tulee katsottua, mutta on se vaan hauska)
3. Ruoka/sisustusohjelmat silloin kun niitä joskus ehtii katsella
4. Murphyn lailla, kamalan huonoon aikaan (su joskus 23 jälkeen) tulee, joten pitää aina yrittää ottaa nauhalle. Ja aina ei kyllä muista.

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla: [reiteittäin] Nämä eivät ole missään aikajärjestyksessä.
1. Tukholma (Hki-Tukholma-Hki)
2. Perugia, Italia (Hki-Rooma-Perugia-Rooma-Hki) Perugiassa oli 2 kk ulkomaalaisten yliopistossa. Kivaa oli! Tekisi mieli mennä uudelleen.
3. Ischia, Italia (Hki-Napoli-Ischia-Napoli-Hki) Täällä juhlittiin miehen kanssa sitä, että molemmat valmistuimme samana keväänä maistereiksi. Haluaisin tännekin uudelleen :)
4. Turku!!! Joo olen minä muissakin Suomen kaupungeissa reissannut vaikka missä, mutta tämä oli pakko mainita. Naimisiin mennessämme "huijasimme" kaikkia, että olemme lähdössä Caribialle. No l'hdettinhän me, mutta Turkuun kylpylähotelli Caribialle..... tiedän, että "huijaus" meni muutamalle tuttavalle ihan täydestä ;)

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:

Taijan tekeleet
Marin omat käsityöt

Susannan käsityöt
Annen käsityöblogi

Neljä lempiruokaani:

1. Broileri-tomaatti-kesäkurpitsavuoka
2. Gruusialainen kaalivuoka
3. Jauheliha-feta-oliivi-paprikacannellonit tomaattikastikkeella
4. Paistettua maksaa sipulirenkaiden, perunamuusin ja puolukkahillon kera

Syön lämpimän ruoan yleensä töissä (illalla Jaakko ja mies ovat jo ehtineet syödä, kun minä tulen kotiin), ja palkkaneuhassa näkee, että mitä sitä on taas tullut 1kk aikana syötyä. Usein siellä on n. 75 % kasvisruokia enkä siis ole kasvissyöjä. Ne vaan näyttävät tosi hyviltä ja usein ovatkin ihan maistuvia.

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisit juuri nyt:

1. Nukkumassa
2. Neulomassa
3. Lukemassa

Kun en keksi neljättä, niin laitan tähän missä en olisi mieluummin: tiskikonetta tyhjentämässä. Hmm sekin odottaa minua vielä tänään, ennenkuin voin tehdä noita kolmea muuta.

Neljä ystävää, joille olen lähettänyt tämän viestin (jotka täten haastan) ja joiden arvelen [lue: toivoisin] vastaavan:

Koska meemit kiertävät niin nopeasti, niin päätiin haastaa 4:n vanhan sijaan 2 melko uutta neuleblogilaista.
1. Lankavälipala
2. Sisäinen villapaita

perjantaina, toukokuuta 05, 2006

Kävelyä, kakkua ja keikistelyä


Johan on tullut pitkä tauko tähän kirjoitteluun. Tässä välissä Jaakko on oppinut kävelemään hyvin, haluaa "syödä" itse ja juo nokkamukista tosi hienosti. Meillä ei siis enää tuttipulloa käytetä ollenkaan. Ja keskiviikkona 3.5 oli Jaakon 1v synttärit! Niitä tosin juhlittiin jo edellisenä viikonloppuna, ja mukavaa oli. Kakku ei maistunut pikku-herralle, mutta kanelipulla sitäkin paremmin :) Isänsä poika! Kaikille muille kyllä kakku maittoi.

Käsityörintamalle ei kuulu oikein mitään. Oman neuletakkini toista etukappaletta olen aloitellut, mutta ei oikein nyt nappaa. Taitaa olla syynä se, että kun on kevät ja ulkona ihanaa, niin tahtoisi olla vain ulkona ja puslata vaikka mitä. Kevään huono puoli on se, että Jaakon kanssa piti käydä tänään lääkärissä, kun ilmeisesti on allerginen ainakin koivun siitepölylle. Nokka vuotaa, yskii, aivastelee ja pepussa on ihottumaa. Toivon totisesti, että antihistamini auttaa. Ja onpa tuo mieskin alkanut oireilemaan. Voi nökö.

Ompelupuolella Jaakolle on tulossa sammarit, mutta nekin odottavat ompelijaansa samoin kuin ulkoiluhousut. Niihin tosin ei ole vielä kangasta kaapin kätköissä. Illat vain menevät niin hurjan nopeasti ja sitten kun on vähän omaa aikaa Jaakon nukahdettua, niin on niiiiin paljon kaikkea tekemistä, kodin hoidosta alkaen....ja sitten jos ei ole niin ei vaan huvita. Vähän olen kummastellut itsekseni sitä, että junassa, matkalla töistä kotiin, ei tule tehtyä mitään, mutta ehkä se on niin, että kaipaa sitä hetken "omissa oloissa" olemista, että taas kotona jaksaa. Tavallaan siinä on aikaa latautua työroolista äidiksi.

Tässä Jaakko oli päättänyt kokeilla lautasta hatuksi..ei muuten, mutta kun siinä oli puuroa jonkin verran enkä ehtinyt tapahtumaa estää. Oli naurussa pitelemistä eikä siinä sitten lopulta edes onnistunut. Oli se niin huvittavaa.

Puuroa päässä, otsassa, poskilla, käsissä, lusikassa, lautasella, pöydässä, lattialla,vaatteilla. Tällä kertaa ei sentään seinissä...