sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Suloinen sunnuntai

Tänään on ollut täydellinen talvipäivä: sopivasti pakkasta, mukavasti lunta ja auringon paistetta koko päivän. Aamulla menimme koko perhe pulkkamäkeen ja oli hauskaa. Ensin Jaakkoa taisi vähän pelottaa, mutta yhden laskun jälkeen oli sitten tosi kivaa. Minä tai mies oli aina Jaakon kanssa laskemassa, kun mäki oli sen verran iso. Ihanaa kun on ihan lähellä paikka, josta voi turvallisesti laskea ilman, että pitää huolehtia autoista, puista tms.

Viimeisen parin viikon aikana käsityöt ovat edistyneet hitaanlaisesti. Jaakon neuleesta puuttuu toinen hiha, joten valmistuminen olisi parin illan työn päässä. Koska Austermanin sinisen sävyinen kerä oli saatava puikoille, niin Jaakolle on tulossa pitkävartiset ohuet aluslapaset. Toinen on peukaloa vaille valmis ja toista olen vähän aloittanut. Nämä olisi kiva saada tehtyä ennen lankahamsterikuun alkua. Pitääkin muuten ilmoittautua per heti jotten jää junasta. Ajattelin muuten lopettaa karkkienkin syönnin ainakin helmikuuksi, jotta lamkahamsterikuukauteen tulisi vähän lisää haastetta :)

Olen suunnitellut jo valmiiksi ne langat jotka aion käyttää. Tai siis niiden käyttö olisi minun vähimmäisvaatimus itselleni. Grammoja kuluisi siinä ehkä jotain 350-400g. Näiden kulutettujen sijaan olisi sitten kiva ostaa maaliskuiselta Tukholman reissulta vähän lankoja. Sticbutikeniin kun on niin helppo metrolla mennä...jos ostaisi vaikka jotain unisex-väriä kun

meille on tulossa vauva heinä-elokuun vaihteessa!

No niin, siinä se nyt tuli. Iloinen asia, joka kyllä alkuun aiheutti kaikenlaisia epämiellyttäviä olotiloja, mutta nyt alkaa taas kahvikin maistumaan. Kun äiti kuuli jo aikaa sitten tästä, niin hänen ensimmäinen kommenttinsa oli että " ihanaa" ja toinen että " eihän tässä nyt ehdi kuolemaan".

Tulevat ompelutyöt liittyvätkin sitten tuohon jo vähän muuttuneeseen ulkomuotoon. Vielä olen selvinnyt nappia siirtämällä (14 viikko menossa), mutta parin viikon päästä olevaan oopperailtaan vaatteet ovat aika vähissä. Sinne pitäisi joku kiva yläosa saada tehdyksi, kun hyvin istuvat jakut eivät oikein mene päälle. Kaapissa on pari vuotta marinoitunutta välkehtivää vihertävää thai-silkkiä, mutta nuo kaavat. Ei ole mitenkään helppoa löytää sellaista mallia, joka sitten kasvaisi mahan mukana, jotta joka menoon ei tarvitsisi tehdä uutta vaatetta. Seuraava valituksen aiheeni onkin sitten Suuren käsityölehden kaavat odottajalle. Suurin osa niistä on yksinkertaisesti hirveitä. Siis aivan käsittämättömiä. Yhden paidan, yhden hameen ja yhdet housut löysin viimeisen 15 vuoden lehdistä. No joo, ei minulla ole kaikki vuosikerrat ole ihan täydellisiä, mutta silti. Kaipaisin erityisesti ihan tavallisen paitapuseron kaavaa. Jos joku tietää mistä sellaisen saa, niin olisin vihjeestä hyvin onnellinen.

9 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut!!!

9:00 ip.  
Blogger Raisa said...

Onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta! =)

11:12 ip.  
Blogger Villasatu said...

Onnea tulevalle perheenjäsenelle ja jo olemassaoleville!

11:17 ip.  
Blogger tuleva kätilö said...

Onnea, onnea. Vauvauutiset ovat aivan ihania!

11:23 ip.  
Blogger Sari (saristitching) said...

Onnea!

11:47 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Onnellista odotusta!

8:30 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut! :) Aavistelinkin, että tästä on kyse, kun silloin joskus kirjoitit jostain iloisesta asiasta, josta olet onnellinen. Hyvää vointia odotukseen! :)

9:22 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Lampimat Onnittelut! En ole ennen blogiisi kommentoinut (vaikka taalla usein kaynkin), mutta nyt oli ihan pakko.
-Anjage

5:50 ip.  
Blogger MysteryKnitter said...

HUGE CONGRATULATIONS!!!!!!!!!!!!

12:05 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home