tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Jippii!

No vihdoin pääsee taas tutulle omalle koneelle. Viime postauksen jälkeen kone pimahti ihan täydellisesti, ei suostunut aukeamaan mitenkään. Se ilo siitä tosin oli, ettei miehen tarvinnut alkaa koko käyttistä alkaa uudelleen asentamaan. Ihan hyvä palvelu oli: kone haettiin kotoa, korjattiin ja tuotiin takaisin. Aikaa meni kolme viikkoa ja koko ajan sai korjaamisen edistymistä seurata netistä jos sellainen oli siis jotenkin käytössä.

Olen otettu ja iloinen! Olin saanut Make my Day- kukkasia Lentokalalta!! Tulin niistä tosi hyvälle mielelle. Ja se hyvä mieli on välillä ollut kortilla, kun täällä on kaksi hyvin räkäistä pikkupoikaa..

Sääntöjen mukaan minun pitäisi keksiä 10 blogia, joille lahjoittaisin saman tunnustuksen. Tällä kertaa en laita kukkia enää eteenpäin, sille en osaa valita vain 10 kaikista suosikeistani. Sanottakoon kuitenkin, että minut tekee yleensä hyvälle mielelle se, kun saa lukea jonkun toisen lapsiperheen elämästä ja käsitöistä. Ja usein tulee huokaistua, että noin meilläkin....

En jaksa alkaa editoimaan edellistä tekstiä, joten tässä kuva miehen Costeau-piposta. Kertauksesi sanottakoon, että tämä on tehty Typyn ohjen mukaan, lankana Novitan Nina (puuvillaa ja akryylia), puikkoina 3 puikot. Miehen koon mukaan tein ja tuli ehkä himpun reilu. Laitoin nurjalle puolelle käänteen kohdalle hyvin ohutta kirkasta joustinlankaa, niin ei pääse reuna lörpsähtämään.



Sitten toinen varsinainen teelmys. Sain joulupukilta kerän mustaa Huopasta ja ajattelin tehdä siitä itselleni pipon. Huopasesta en ole ennen mitään tehnyt. Mitään ohjetta minulla ei ollut, ajattelin vaan että teen tosi ison, niin sitten on varaa kutistua pesukoneessa. Öh, ei tullut otettua kuvaa ennen pesun, mutta se riittänee kuvaukseksi, että se oli sekä leveydestä että pituudesta minusta valtaisa- pääni hukkui siihen ja taisi pipon reunat ulottua leukaan asti. Jaakkokin sitä naureskeli ja katseli ihmeissään, kun pistin pipon väliin muovipussia muutamalla pistolla kiinni ja pesukoneeseen. Päiväunien jälkeen olikin sitten aika katsoa, että mitä koneesta ulos tulisi.

Tuotanoin. Pienen venyttelyn jälkeen tulos näytti jo vähän paremmalta.
Mutta hei, eihän se mahdu vielä


edes Joonaksenkaan päähän!

No nyt on parempi, paitsi että siitä tuli liian iso.



No nyt on parempi. Tämän jälkeen meillä sitten laulettiinkin Hipsun Hattu-laulua Teletapeista. Paitsi että sanat menivät Hassu hattu, hassu hattu, hassu hattu, Hattu! En vaan tiedä että mitä tälle tekisin, Joonas ei näet tarvitse yhtään pipoa. Jos joku kaipaa noin puolivuotiaalle sopivaa pipoa, niin jättäköön kommettilootaan viestin.



Tarinan opetus, mikäli aiot saada itsellesi sopivan pipon, niin a) käytä ohjetta, tai b) tee siitä 40 litran muovipussin kokoinen tai suurempi.

Puikoilla on kaikenlaista kivaa ja vähän tylsääkin. Mutta niistä toiste. Lankahamstereita varten pitäisi laskea taas kaikki langat. Ja tiedän, että niiden määrä on vain kasvanut sitten viime laskemisen.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Ja täälläkin tuollainen erilainen, ihana sininen. Oman Cousteaun värivalinnasta tulee todella vaikeaa. Niin ihania on tullut nähtyä. Kiitos mallini toteuttamisesta!

7:16 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home