maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Voi köhnä!

Meidän tietokone on ollut reilu viikon hajalla. Ensin siinä alkoi reistailemaan langaton verkkoyhteys, sitten jotain muita mystisiä vikoja ja päälle päätteeksi antennipistoke, jossa antennipiuha oli, hajosi sekin. Nyt ollaan soiteltu pitkin Elisaa ja tietokoneen valmistajaa, kun masiinassa on vielä pari viikkoa takuutakin jäljellä. Ensin pitää kuulemma kokeilla jotain ohjelmia ja ajureita, jotka sieltä saadaan sähköpostilla. Kiva kun itse pitäisi kaikki jutut selvittää. Minulta jäisi tekemättä, onneksi on mies joka osaa. Jurppii vaan tällainen. Tätä kirjoittelen miehen työkoneella, kun alkoi netittömyys ahdistaa. Kaikki kuvatkin ovat omalla koneella, niin lisäilen ne sitten joskus. Samoin linkitykset.

Vähän mukavampiin juttuihin. Joulun aikoihin mies toi kaupasta pari kerää Nina-lankaa (50% merinovillaa, 50% akryylia tai jotain sinnepäin) oma-aloitteisesti "lahjaksi" :) Oli puhellut pidemmän aikaa että tarvitsisi pipon. Sanomaton vihjehän se oli, että teepäs vaimo mulle semmoinen. Netistä kaivelin Typyn Costeau-pipon ohjeen ja siitä tulikin kuulemma oikein mieluinen. Vihdoin viimein olen myös tekemässä jotain itselleni. Violetista Woolista pitäisi tulla liivi, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Joonas on ottanut taas liikkumisen suhteen isoja harppauksia eteenpäin kehityksessä. Peruuttaminen ryömimällä onnistuu jo ihan hyvin, nyt hän harjoittelee kontilleen menoa. Hassunnäköistä, kun pikkuheppu ponnistaa konttausasentoon ja alkaa heijaamaan itseään edestakaisin - ja hetken päästä pyllähtää milloin minnekin. Sitten häntä luonnollisesti ottaa päähän, kun ei pääsekään sinne mihin haluaisi. Paikallaan oleminen on ihan out-juttu, vaikka olisi mitä lelua ympärillä, hyppiä vaan pitäisi. Neuvolantäti kirjoittikin tänään korttiin, että "varaa hyvin jaloilleen, hyppii". Kiinteitä ruokia ollaan aloiteltu Joonakselle joulun jälkeen. Hyvä että aloiteltiin, kun kasvu on ok, mutta selkeää hidastumista oli tullut. Ei mikään ihme, että on ollut sellainen olo, että hän kuppaa minut ihan tyhjiin. Joulun jälkeen minun painosaldoni oli - 0,5 kg, vaikka kiitettäviä määriä tuli suklaatakin syötyä.

Monissa blogeissa on kerrottu, mitä tänä vuonna olisi suunnitelmissa tehdä. Tässä minun listani:

- hyvissä ajoin etukäteen tehtyjä lahjoja (kuten Jaakon serkku-pojan puuvillaliivi, yhdet baudelairet tai laine-sukat tai jotkut muut kivat sukat)
- oma liivi loppuun
- jotain kirjoneuletta (pojille ruudulliset kirjoneuleliivit vanhasta SK:sta?)
- Flower Basket Shawl tai jotain sinnepäin
- sokerina pohjalla itselle Baijerilaiset, joista olen haaveillut jo jonkin aikaa tai sitten Tuulian ohjeella Helene-sukat

Saa nähdä mitä toteutuu mitä ei. Ajankäytöllisistä syistä olettaisin, että nuo vähän vaativammat sukat siirtynevät myöhemmäksi - siis odottamaan sitä kaunista päivää, että minäkin saisin yöllä nukuttua enemmän kuin 4,5 - 6 tuntia pätkissä. Juuri nyt minua väsyttää aivan tolkuttomasti, enkä voi kuvitella kuin aivottomia neulottavia.

1 Comments:

Blogger Leena said...

Sinulle on kukkasia blogissani!

2:04 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home