Vanhoja juttuja
Vihdoin viimein minulla on aikaa JA energiaa laittaa tänne kuvia aikaa sitten valmistuneista jutuista.
Ensinnä ihan tavalliset pikkuruiset vauvan villasukat Nallesta 3 puikoilla. Nämä vain ovat jääneet kaapin pohjalle, kun ajatus oli lähettää nämä johonkin keräykseen.
Sitten samasta langasta samoilla puikoilla omat villasukat. Näiden kanssa sähläsin, sillä toiseen tuli tehtyä yksi mallikerta enemmän varteen kuin toiseen. Ei ole mikään ihan nopea juttu purkaa pelkästään varresta oikeaa määrää. Kuitenkin oikein mukava malli, jonka nappasin Langanpätkistä. Kyseessä on muuten sama lanka kuin edellisissä vauvan sukissa, valotus on vaan eri. Alemmassa kuvassa on oikeampi väri.
Anopille tein äitienpäivälahjaksi Nancy Bushin Friday Harborit tumman metsän vihreästä Nallesta 2,5 puikoilla, mutta unohdin kuvata ne. Oikeastihan ohje on 50 silmukalle, mutta minä muutin sen muistaakseni 60 silmukalle tai jotain. Samalla ohjeella tehtyjä sukkia voi vilkuilla vaikkapa Sukkalandiasta.
Joonakselle piti tehdä nopsasti joku viikko sitten kevyet kevätlapaset. Korissa sattui olemaan Record 215 puuvillalankaa, joista sitten parissa illassa tikuttelin 2,5 puikoilla sopivat vanttuut. Malli on ihan tavallinen ja silmukkamäärät on omasta päästä.
Keväällä posliinimaalauskurssilla tein sivellinvetoharjoituksia vähän soveltaen ja pikapikaa olin tehnyt tällaisen teepussin alusen. Tästä sentään muistin nappaista kuvan ennenkuin annoin lahjaksi.
Viime viikolla meillä maalattiin ruokatilan kaksi seinää. Päivän hommasta tulikin neljän päivän homma, kun ensin irroitettiin tapetit ja sitten huomattiin ettei kiviseinässä ollut tehty mitään pohjatöitä... Meni hetki jos toinenkin seinää kitatessa, hioessa ja maalatessa. Tulokseen olen sangen tyytyväinen. Ja kaikki alkoi vain siitä, että tuoleille oli vähän niukasti tilaa. Ensin yritettiin löytää muita kalusteita, mutta sopivia ei niin vain löytynyt tehokkaasta etsimisestä huolimatta. Sitten alettiin siirtelemään olemassa olevia kalusteita ja hankittiin vähän hyllyjä. Aikani seiniä katseltuani parkaisin, että tämä juttu ei nyt vaan toimi, ja että sille pitää tehdä jotain. Tuo vihreänharmaa väri on sama mikä meillä on sohvassa ja edellisessä asunnossa oltiin maalattu yksi seinä melkein samalla värillä. Luonnollinen seuraus siis oli, että nuokin seinät maalattiin tuolla värillä. Jaakko olisi kyllä jostain syystä halunnut maalata nuo seinät mustaksi :) Seinien väri näyttää ihan erilaiselta riippuen valosta. Auringolla ja pilvisellä seinät ovat ihan eri sävyiset - onneksi aina mieluiset.
Lähiaikoina ei tule varmaan paljoa puikkoja heiluteltua, sillä pihahommat vaativat osansa. Ja sen jälkeen onkin tulossa se kylppäri-saunaremontti. Hirvittää jo etukäteen.

3 Comments:
Teillä ilmeisesti aamun ulkoilu tuotti päiväunia :) Meillä Juho riekku vielä kahdelta ja Eero vaimeni vasta nyt. Kovasti kiljui eli taisi alkaa korvaa särkemään :(
Kivat sukat ja iso hatun nosto remppaamiselle!
Oikein kivoja sukkia, ja tuo teenalusjuttu vasta nätti onkin!
Kiitoksia kivoista kommenteista!
Lähetä kommentti
<< Home