tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Käsitöitä nämäkin


Tänään armaalla miehellä on syntymäpäivä. Sitä juhlittiin sukulaisten kanssa jo viime viikonloppuna ja tänään työkavereille piti viedä pullaa. Olisin tehnyt sveitsiläistä porkkanakakkua, mutta kun kuulin, että miehen työpaikalla on porkkana-, sitrushedelmä-, manteli- ja pähkinäallergikkoja niin luovuin suunnitelmasta. Siihen kakkuun kun olisi tullut noita kaikkia. Saivat sitten tavallista kanelisaksipitkoa (se on tässä vasta menossa uuniin).


Muuten tänne kuuluu väsymystä, joka on taas välillä ihan tajutonta, joten huomenna marssin työpaikan terkkati-tätiä moikkaamaan. Oma osansa silläkin, että äidin tilanne ahdistaa välillä minua melkoisesti. Iloista on taas se, että viime viikolla ja viikonloppuna olen ollut aistivinani potkuja. Eilen ja tänään on tuntunut välillä tosiaan siltä, että joku koputtelee masussa enemmänkin. Kiva tunne pitkästä aikaa. Senkin tiedän, että tulevaisuudessa tulee olemaan aikoja, jolloin en niin iloitse vaan pikemminkin parkaisen napakoista potkuista kylkiluihin..

Jaakosta on tullut oikea papupata: lyhyitä lauseita yhdistämällä hän saa jo vaikka mitä kerrotuksi ja papatus on jatkuvaa :) Tämän päivän kohokohta Jaakolle taisi olla, kun hänelle ostettiin nahkaiset kävelykengät (ohuet kevätkengät), kun laivalla ei viitsi talvikengillä kulkea. Ja ovatpahan sitten valmiiksi kun kevät koittaa. No niin, voi siis sitä riemua kun hänelle ostettiin UUDET KENGÄT. Ovathan ne tähänkin mennessä ostettu uusina kaupasta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jaakko a) mielellään kokeili kenkiä, b) ihastui niihin välittömästi. Yleensä se ihastuminen on tullut vasta vähän myöhemmin kuin kaupassa. Ehkä onnistuimme olemaan riittävän nopeita kokeiluissa. Mene ja tiedä. Kenkien ihanuudesta kertoo sekin jotain, että illalla olisi pitänyt päästä nukkumaan uudet kengät jalassa. Voi surku, kun se pieneltä kiellettiin.

Hamsterikuun saldoksi minulla jäi 3 sukat + selätetyt ufo sukat. Olen tyytyväinen.