Kuvaton postaus: loma ja muuta ei käsityö höpinää

Tukholman reissu meni kaikin puolin mukavasti. Laivalla oli kaikilla kivaa, kun milloin oltiin Muumidiscossa ja milloin pallomeressä - ei ehtinyt aika tulla pitkäksi. Viime kerrasta olin oppinut sen, että mitä kannattaa miettiä tekevänsä etukäteen ja mitä ei. Niin kuin nytkin Tukholman käynnin ainut "pakollinen" oli se Stickbutikenissa käynti, mutta muuten ei ollut mitään väliä. Ja samoin ruoka-ja nukkumaanmenooajoista yritettiin pitää kiinni, mutta ei mitenkään tiukkapipoisesti. Sopivan rennolla asenteella ei ollut mitään ongelmia.

Suuri juttu oli se, että Jaakon tutti tippui Tukholman metron rullaportaisiin ja sinne jäi. Ja siihen loppui tutin syönti. No sehan oli ollutkin vain unilla, mutta voisin vaikka vannoa, että yötkin ovat muuttuneet rauhallisemmiksi, kun ei tarvitse välillä käydä haeskelemassa kadonnutta imuvälinettä. Lankoja kannoin isohkon pussillisen kotiin; Dropsin Silke Alpackaa, Alpackaa ja Safrania. Baby Ullin valmistus on kuulemma lopetettu, joten se jäi sitten ostamatta. Ja bambusukkapuikkoja kolmet. Ja tietysti kaikista eniten käyttämäni 3:n puikot olivat loppuneet. Pitää joskus hankkia.

Loma sujui muutenkin rattoisasti: luin 7 kirjaa ja tein Jaakolle tupsupipon. Hän itse halusi juuri sellaisen pipon mikä oli uusimmassa Modassa pojan päässä. (Sininen pipo, missä on korvaläpät ja päällä tupsu.) Lisää lankaa ostin Suomesta: Oliviaa Prismasta ja Sinisestä kuusta Lanettia. Ja eilen mies osti minulle lohtulankana Bambua Anttilasta. Lankavarasto on nyt siis maaliskuussa mennyt pitkälti yli 10 kilon, kun helmikuun aikana sain sen pudotettua johonkin 8-9 kiloon. (Onhan minulla tarkat lukematkin olemassa kulutetuista ja poisannetuista langoista, mutta en nyt jaksa niitä kaivella.)

Tämä viikko ei ole sitten sujunutkaan ollenkaan rattoisasti. Maanantaina äiti siirrettiin kotoa sairaalaan. Elinaikaahan äidille oli annettu noin 6 kk, eli elokuun alkuun. No nyt on kyse enää tunneista, päivistä. Ja kunto on sitten sen mukainen. Oli aika järkyttävää nähdä hänet kovin kovin pienenä tippapullossa ja hengityksen ollessa yhtä korinaa. Vaikka äiti oli koko ajan tajuissaan kun kävin häntä katsomassa, niin puhe oli mitätöntä ja hyvin vaikeaselkoista. Hän on niin väsynyt, että puhelimessa ei jaksa jutella ollenkaan eikä juuri muutenkaan. Olisinko tunnin aikana saanut muutaman ynähdyksen vastaukseksi. Ja kysymykset piti sanoa tosi kovalla äänellä, että äiti havahtui. Muuten oli niin kuin puolivalveilla. Tujut lääkkeet kuulemma aiheuttavat uneliaisuuden, mutta kääntöpuolena on se, että vihdoin äitiä ei satu minnekään. Lääkkeet annetaan suonen kautta ja suoneen annettu ravintoliuoskin on jo lopetettu. On kuulemma elämän turhaa pitkittämistä. Nestettä vain saa. Ironista on että äidille saatiin saattohoitokotiin vihdoin paikka, mutta hän on niin huonossa kunnossa, että häntä ei voida siirtää. Koska äiti ei halua olla yksin enää yhtään sairaalassa, niin hänen vierellään on käytännössä joku koko ajan. Minä olen siellä tämän illan ja ensi yön. Hoitajien mukaan loppu voi tulla milloin vain. Toisaalta se tieto helpottaa, koska tietää, että sitten äidin ei tarvitse kärsiä enää yhtään. Ei ole tällä viikolla paljon huvittanut käsitöitä tai mitään tehdä, hyvä että suoriutuu päivän pakollisista kuvioista.

Elämä kuitenkin jatkuu ja mahavauvalla on kaikki rakenneultran mukaan hyvin. Viikot vastaa mittoja ja poikaa veikkasi. Saa nähdä onko kätilö oikeassa. Kuulemma se on "valistunut arvaus", kun ultrassa oli muutamaan otteeseen sen mukaiset värkit näkyneet. Mutta varmahan ei voi olla. Itsellä kyllä on ihan "poika olo"- toisaalta ei ole tietoa siitä millainen sitten "tyttö olo" olisi?

Jaakkokin on saanut jonkun pöpön ja hänellä on kamala räkätauti ja kuumetta. Tänään on oltukin sitten kotona. En olisi nyt yhtään kaivannut lisähuolta ja -murhetta, mutta minkäs teet. No positiivinen puoli on se, että nukuin taas vaihteeksi päiväunet.